keskiviikko, 23. maaliskuuta 2011

Samuli Putro - Soolouralla oleva Zen Cafe -laulaja

Samuli Putro ei varsinaisesti uusi julkkis mutta mainittakoon hänetkin sillä hän on nyt noussut enemmän julkisuuteen omana itsenään. Aiemminhan hän on toki esiintynyt julkisuudessa Zen Cafe -yhtyeen laulajana. Samuli Putro julkaisi juuri toisen soolialbuminsa "Älä sammu aurinko". Toinen sooloalbumi ei ole saanut aivan yhtä hyviä levyarvosteluita kuin ensimmäinen Zen Cafen jälkeen tehty albumi "Elämä on juhla".

Samuli Putro on vuonna 1970 Helsingissä syntynyt laulaja ja lauluntekijä. Lapsuustensa Samuli Putro on elänyt Raahessa. Wikipedian mukaan Samuli Putron esikoisdebyyttialbumi Elämä on juhla keräsi kolme Emma-ehdokkuutta vuonna 2010 mutta ei yltänyt voittajaksi missään kategoriassa.

Arvostelu Samuli Putron uudesta sooloalbumista löytyy esimerkiksi Roklintu -blogista.

0 kommenttia:

Lähetä kommentti